Etelä- ja Keski-Suomen ITF Taekwon-Do ry
Etelä- ja Keski-Suomen ITF Taekwon-Do ry

KIITOS!

EKS 25.05.2010

Arvoisat Ohjaajat, Oppilaat perheineen

Viime viikonloppu lopetti yhden ajanjakson lajissamme ja nyt ensimmäisten Suurmestari Rhee Ki Ha, IX .dan, myönnettyjen sertifikaattien myötä astumme uuteen ajanjaksoon ja tulevaisuuteen.

Haluan myös tässä samalla kiittää Teitä kaikkia vilpittömästi, sydämeni pohjasta että kaikki nämä vuodet jotka ovat vierineet lajin parissa, hyvinkin nopeasti, olette jaksaneet olla mukana lajissamme vuodesta toiseen.

Aina kun olen apua pyytänyt, sitä olen Teiltä saanut. Myös itse olen samaan pyrkinyt aina mutta kuten aina, on hyvä olla jälkiviisas ja todeta että paremminkin tuon olisi voinut tehdä.

Tosin kuten aina sanon: " jos makaan kotona sohvalla, ei tule virheitä mutta jos teen koko ajan aktiivisesti töitä asiamme eteen : tulee tehtyä paljon hyvää mutta virheprosentti kasvaa myös samassa suhteessa työn määrään nähden"

Vaikka aina haluaisinkin, on mahdoton pystyä tyydyttämään kaikkien tarpeita sataprosenttisesti.

Suurmestari Rheen seminaarin jälkeen voin itse todeta taas jälleen kerran kuinka paljon on opittavaa lajissamme vielä vuosikausiksi. Kuten vyön värini kertoo, on taekwon-do maailma ääretön ja iänikuinen projekti joka ei koskaan valmistu.

Tästä johtuen olen mielestäni Suomen onnekkain taekwon-do opettaja, koska minulla on Teidät jotka pystyvät vielä minunkin jälkeen jatkamaan lajia ja viemään eteenpäin taekwon-don terveellistä elämäntapaa pitkälle tulevaisuuteen.

Ilman Teitä ei ole taekwon-doa, ilman Teitä ei olisi menestystä lajissamme, ilman Teitä monien perheiden lapsilla ei olisi harrastusta, ilman Teitä minä en olisi ikinä saavuttanut nykyistä vyöarvoani joka viime viikonloppuna minulle myönnettiin.

Fyysisesti tuo uusi vyöarvo on minulla salissa mutta itse koen että Suurmestari Rheen myöntämä vyöarvo on myönnetty meille kaikille, niin Teille kuin minulle, kertomaan lajimme osaamisen tasosta ja ennenkaikkea lajin pääperiaatteiden ja DO:n ylläpitämisestä ja sen kunnioittamisesta niin salissa kuin sen ulkopuolella.

En löydä sanoja ja tekoja tarpeeksi kiittämään Teitä kaikkia lukuisien vuosien työstä lajimme parissa...yksinkertaisesti ..ei vain löydy minun sanavarastosta sanoja jotka voisivat tarpeeksi ylistää Teidän olemassaolon tärkeyden merkistystä lajissamme ja kuinka arvokasta työtä olette tehneet meidän kaikkien eteen.

Voisin tässä yhteydessä luetella lukuisia nimiä ja henkilöitä niin lajistamme, seuroistamme kuin omasta perheestäni joita minun pitäisi erityisesti kiittää, vuosien työstä ja avusta. Toivon kuitenkin että Te jotka luette tämän kirjeen, Tiedätte sisimmässänne että tämä kirje on tarkoitettu juuri Sinulle.

Nöyrimmästi Teidän

sabum Jean Feller
RKH-6-08